Moikka aattelin nyt taas tulla postaamaan, vaikka mitään varsinaisesti erityistä ei ole tapahtunut.
Tänään
kävin pikaisesti hoitamassa Hucklen, koska en nää sitä eneen ennen
leiriä ja leirille lähtö on jo sunnuntaina. Hucklella oli muutenkin
tänään vapaapäivä, joten en edes sen puolesta viitsinyt häiritä sitä
kuin pikaisella hoidolla eli harjasin Hucklen vain kumisualla ja
pölärillä ja otin kaviot. Sitten jätinkin jo Hucklen omaan rauhaan
nautiskelemaan vapaapäivästään ja join pillimehun ja lähdin kotiin,
koska Leevi piti viedä Laumaan.
Tallin
jälkeen sitten lähdettiinkin suoraan Laumaan, jos ette tiedä mikä se on
niin se on sellainen pieneläinklinikka eli selvemmin sanottuna
eläinlääkäri pienille eläimille. Vietiin sinne Leevi, koska sillä on
haava vähän posken alapuolella. Ilman Vilin apua ei oltaisi välttämättä löydetty sitä haavaa, kun ei se
kunnolla erottunut, mutta kun vili on sellainen hoitaja-apulainen niin
haavat kyllä huomaa, kun se alkaa "puhdistaa" niitä nuolemalla, mutta
todellisuudessa vain pahentaa tilannetta. onneksi se Leevin haava ei
ollut eläinlääkärin mukaan paha tai no kyllä se haava sen verran pahalta
näyttää, etten viitsi laittaa kuvaa siitä, ettette järkyty :D! ÄLKÄÄ LUKEKO SEURAAVAA KOHTAA, JOS OLETTE HERKKÄ HERMOISIA!
Mutta voinhan minä selittää teille millainen se on, mutta sen lupaan,
ettei kuvaa tule! Eli se haava on sellainen jännä "kolo", en nyt oikein
tarkemmin osaa selittää, mutta siinä näkyy ihan selkeästi miten hammas
on porautunut Leevin posken alapuolelle ja sitä koloa ympäröi pieni
rupi, onneksi se ei ole niin paha kuin eilen.
Eläinlääkärikin
totesi, että se on puremahaava eli todennäköisesti Tompan aiheuttama,
kun Tomppa hyökkäsi joku lähipäivä Leevin kimppuun, kun Leevi halusi
saada sen luun mitä Tomppa söi, ja sitten Tomppa tietenkin alotti
tappelun ja Leevi tietenkin hävisi sen kun on niin paljon pienempi,
mutta onneksi ehdittiin irrottaa ne toisistaan ajoissa, ettei mitään
pahempaa haaveria tullut, mutta Leevi kyllä voi tappelun jälkeen
huonosti, mutta sillon ei näkynyt mitään haavoja, mutta onneksi Leevi on
nyt kunnossa ja tarvittavat lääkkeet on saatu :)!
Ollaan muutes lähössä Miljan kanssa sunnuntaina leirille, joten on tulossa ainakin viiden päivän tauko.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vain asiallisia kommentteja! Myös toiveita saa esittää ja palautetta saa lähettää :D
Vastaamme kaikkiin kysymyksiin ja sellaisiin kommentteihin joihin koemme tarpeellista vastata. Olkaa aktiivisia kommentin lähettäjiä :D!